Ylös rinnettä Tegernseessä

Viime viikonloppuna tein jotain varsin perisaksalaista. Minut saatiin houkuteltua pienelle vuoristovaellukselle. Tai sen piti olla vain pikku pyrähdys, mutta kun kapusimme ylös rinnettä Tegernseessä, tuntui se aivan toiselta kuin mitä vastaavat korkeudet kotoisilla tuntureilla.

Sunnuntaiaamuna auton nokka siis osoitti koti Rottach-Egerniä ja Wallbergiä. Toivoin ensin, että menisimme ylös Wallbergbahnilla, eli kondolihissillä, mutta ryhmä päätti demokraattisesti, että vaellamme omin jaloin ylös ja tulemme alas hissillä. Nousuahan oli vain vajaa kilometri, ja aikaa tuskin menisi paljoa paria tuntia enempää. Olkoonkin, että vaellusreitin viitat arvioivat ajaksi kolme tuntia. Sää oli mitä mainioin, aurinko paistoi, mutta ei ollut liian kuuma.

Vaelluksen reitti. Ylös rinnettä Tegernseessä.

Kartalla reitti vaikuttaa oikein mukavalta pikku reippailulta.

Kanssamme reissussa oli parikymmentä vuotta nuorempi pariskunta. Reitti oli hyvin päällystetty leveä kävelytie, mitään polkuja ei ollut tarve kulkea. Lähdimme liikkeelle rauhallisesti ja kun ehdimme ensimmäiseen risteykseen oli aikaa mennyt vasta parikymmentä minuuttia, vaikka tienviitan mukaan matkaa oli mennyt jo kolme varttia. Kaikki olivat vielä hyvissä voimissa ja niinpä ajattelimme, että olisimme perillä jopa alle kahden tunnin.

Itse en ole harrastanut säännöllistä liikuntaa yli pariin vuoteen. Kun lisäksi olin porukan vanhin, ajattelin automaattisesti, että varsinkin nuo nuoret ja vetreät joutuvat odottamaan tällaista köntystä. Kävi kuitenkin päinvastoin. Kolmekymppiset vaelluskumppanimme hyytyivät noin tunnin vaelluksen jälkeen ja ja taukojen taajuus kasvoi exponentiaalisesti. Onneksi olimme varanneet mukaan muutaman banaanin ja riittävästi vettä, jotta kukaan ei luuhistunut reitin varteen. Pysyimme tiiviisti ryhmänä, ja koko vajaan kuuden kilometrin vaellukseen kului lopulta reilut kolme tuntia. Sinänsä ihan hyvä suoritus. Itse olin oikein tyytyväinen, että pystyin kulkemaan reitin läkähtymättä samalla, kun nuoremmat laahustivast tuskissaan perässä.

Vaellus ylös rinnettä palkitsee

Perillä Wallbergbahnin yläasemalla suorituksesta palkitsi kerrassaan upeiden näkymien lisäksi myös mukava Biergarten, peri-baijerilaiseen tapaan. Harvoin on olut ja baariruoka maistunut yhtä hyvältä.

Etukäteen en oikein pitänyt ajatuksesta, että sunnuntaipäivän ratoksi vaellamme usemman tunnin ylös rinnettä Tegernseessä, tai missään muuallakaan. Siinä vaiheessa kun meille alkoi selvitä, että aikaa kuluu lähemmäs kolme tuntia, minusta alkoi tuntua jo tylsältä, askel toisensa jälkeen, loputtomasti. Koko ajan meidän ohitsemme meni reippaita varsin iäkkäitä vaeltajia, jotka tuntuivat nauttivan upean kuusivaltaisen luonnon lisäksi myös itse matkasta. Ehkä juuri matka onkin koko vaelluksen tarkoitus, ja perille pääseminen vain välttämätön seuraus. Tämän ajatuksen kannustamana olen nyt jo ajatellut, että ehkäpä ensi kerralla jatkamme Wallbergbahnin aseman ohi suoraan Setzbergin huipulle. Aikaahan siihen menisin vain reilu tunti enemmän.

Tilaa uutiskirjeeni ja kuulet ensimmäisenä, kun uutta ja kiinnostavaa on tarjolla. Kirjoita kommettisi alle tai lähetä minulle viesti Ota yhteyttä -lomakkeen kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: