Emotionaalisesti rehellinen

Elämmekö omaa elämää vai vahingossa jonkun toisen

Runokirjaani työstäessäni vietin Twitterissä enemmän aikaa kuin koskaan ennen, ja varmaan myös enemmän kuin koskaan enää. Tällaisena takaisinmuuttajana ja satunnaisena vierailijana minua yllätti tahallisen väärinymmärtämisen, epäolennaisuuksiin tarttumisen ja kylmän välinpitämättömyyden määrä. Tahallista väärinymmärtämistä pidän älyllisenä epärehellisyytenä ja objektiivisuuden kaapuun piilotettua kylmäkiskoisuutta emotionaalisena epärehellisyytenä. Silloin harvoin, kun joku oli emotionaalisesti rehellinen, viesti sai vastaansa jopa raivokkaita reaktioita. Vaikuttaakin siltä, että varsinkin somekeskustelussa on arvossaan pysytellä etäällä ja heitellä ironisia ja sarkastisia kommentteja ilman vastuuta ja ilman pyrkimystä päästä eteenpäin. Polkea vain samassa paskalätäkkössä. 

Emme kykene jatkuvan ilkeilyn ja pahansuovan piruilun, satiirin, sarkasmin ja ironian sekä sekavan esityksemme keskellä edes avaamaan aivolohkomme otsapuolta silloin, kun mukaan tulee toinen ihminen, yhteisö ja yhteisöön liittyvä emotionaalinen rehellisyys, empatia myötätuntona ja oman ujouden voittaminen, toki ensin se myöntäen.

Suomen juhlavuoden 2017 blogi- ja esseekirja – Suomi 100: Finland’s big year 2017 blogs and essays – Suomi 100. Matti Luostarinen 2018. 

Jotain samaa olen näkevinäni myös Jari Tervon Loiri-elämäkerran vastaanotossa. Kysytään, että kannattiko sittenkään kertoa aivan kaikkea tai kommentoidaan, että olisi pitänyt ihan omana ja lähipiirin tietona nämä kokeilut. Itse ajattelen niin, että on hienoa, jos tarina on rehellinen ja kertoo myös sellaisista puolista elämää, joista usein vaietaan. Olisiko jopa niin, että kirja on emotionaalisesti liian rehellinen, ja häiritsee siksi monia, joiden mielestä siinä puhutaan asioista joista ei saa tai tule puhua. Kuten seksistä, huumeista ja spermaan liukastumisesta. Aivan kuin ilmassa olisi uuspuritaanisuuden kaikuja.

Emotionaalisesti rehellinen poliitikko

Somekeskustelun taso näyttää tartuttaneen myös poliittisen puheen. Toki suuri osa poliittisesta puheesta tuotetaan juurikin somessa, joten kaipa ilmiö on ymmärrettävä. Mutta huolestuttavaa silti. Ajatellaanpa vaikka sitä, että puolue onnistuu kasvamaan Suomen suosituimmaksi siten, että johtaja puhuu vaikkapa sellaisesta mielikuvituksen tuotteesta, että joku jossain jonkin ihmeen vuoksi haluaisi vaihtaa joitakuita asukkaita toisiin. Emotionaalisesti rehellinen johtaja myöntäisi, että ei oikeasti usko sanoihinsa, vaan sanoo näin vain siksi, että tietää sen tuovan kannatusta. Hän lähestyisi kannattajiaan kertomalla, että ymmärtää kuinka muutos pelottaa ja kuinka tulevaisuus, toimeentulo ja selviäminen vaikuttavat epävarmoilta. Sitten hän kertoisi mitä asialle aikoo tehdä. Sen sijaan, että syyttää sekä älyllisesti, että emotionaalisesti epärehellisesti kaikesta vaikkapa maahanmuuttajia tai muita ulkomaaneläviä, joita nyt ei ainakaan tule auttaa.

Somessa ja politiikassa vaikuttaakin, että tällaisesta kahdenkertaisesta epärehellisyydestä onkin tullut uusi suomalainen arvo. Oppositiopoliitikko syyttää hallitusta omien aikaisempien päätöstensä seurauksista ja ihmisoikeuksien puolustajia nimitetään toiseksi ääripääksi. Näennäisen objektiivinen, yksittäisiin näkökulmiin kiinnittyvä analyyttinen puhe on arvossaan, vaikka samalla se on usein kylmää ja välinpitämätöntä. Välittäminen, pyrkimys ymmärtää kokonaisuuksia, omien vaikuttimien tunnistaminen ja teeskentelemättömyys sen sijaan tekevät puhujastaan vähintäänkin epäilyttävän.

Taide ja elämä

Kirjailijan pitää joskus olla älyllisesti epärehellinen, jotta tarina menee eteenpäin. Mutta se ei tarkoita, etteikö samalla voisi olla ja myös tulisi olla emotionaalisesti rehellinen. Tarinan vaikuttimien ja syvemmän merkityksen, mistä tarina oikeasti kertoo, tulee olla aitoja, muuten silta kirjoittajan ja lukijan välillä voi jäädä syntymättä. Omassa kirjoitustyössäni koen, että emotionaalinen rehellisyys on yksi tärkeimmistä kantavista tavoitteistani.

Emotionaalinen rehellisyys ja herkkyys tekee haavoittuvaiseksi, ja vaatii rohkeutta myös siksi, että taiteilijan on kohdattava omat tunteensa, oma haavoittuvaisuutensa, sekä henkiset kehityksen kohteensa. Hänen on harrastettava paljon itsetutkiskelua, joka on kenelle tahansa vähintäänkin haastavaa.

Se jokin sinussa on. Avaimet koskettavaan taiteilijuuteen artistin mielessä. Opinnäytetyö. Hannemaija Rouvali 2016.

Erityisesti musiikin yhteydessä puhutaan usein tulkinnan ja kappaleen emotionaalisesta rehellisyydestä, aidosta läsnäolosta ja teeskentelemättömyydestä tai siitä, kuinka se yhdistettynä perfektionismiin voi ajaa artistin jopa mielisairaalaan

Eikä ole lainkaan tavatonta, että elämä saattaa kulua emotionaalisesti epärehellisesti. Sitä voi vaikka ajatella olevansa hetero ja rakastavansa vaimoaan, kunnes eläkkeelle jäätyään tai keski-iän kynnyksellä tajuaa olevansa homo ja huomaa, että oma elämä on mennyt ohi samalla, kun vahingossa ja epähuomiossa on tullut elettyä jonkun toisen elämää.

Kuva: unsplash-logoAndreas Dress

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: